Rennes-le-Chateaun Magdaleena-tornissa (kuva: Merja Keskikylä)

Geeäsämmäni piippasi kesäkuussa Languedocissa Ranskassa, jonne olin juuri matkustanut Toulousen kautta. Viesti oli ystävältäni:

”Luen parhaillaan Joel Haahtelan kirjaa Adèlen kysymys, joka tuo väistämättä ajatukset sinuun. Kirja on helmi, jossa päähenkilö matkustaa Toulousen kautta La-Bastide-de-Séroun kylään Pyreneiden kupeeseen. Hän menee luostariin tutustumaan vuonna 1126 syntyneeseen ja vuonna 1144 ihmepelastumisen kokeneeseen Adèleen, jonka ihmeiden vuoksi paikkakunnalle on perustettu luostari ja jonne ihmeet on kirjattu. Hyvää matkaa!”

Olipa tämä mielenkiintoinen ”sattuma”, universumin synkronisiteettia, ajattelen Languedocissa. Olin noilla samoilla seuduilla ja tietämättäni myös aivan tuon kyseisen kylänkin liepeillä. Olin matkustanut ”tutkimusmatkoille” näihin sieluni maisemiin Etelä-Ranskaan yksin ensimmäisen kerran jo 29 vuotta sitten ja vienyt sinne ryhmiäkin Suomesta jo toistakymmentä vuotta. 

Adèlen kysymyksessä mies matkustaa ihmeparantumisen (samaisessa luostarissa) kokeneen ystävänsä innoittamana tutkimaan pyhän Adèlen tarinaa. Pyreneillä lumihuippuisten vuorten suojassa hän tuntee appelsiinipuiden tuoksun ja tutustuu tuon luostarin rauhaa ympäröiviin munkkiveljiin. Samalla kun hän uppoutuu syvemmälle Adèlen mysteeriin, mies joutuu kohtaamaan oman historiansa kipeitä kohtia. Adèlen kysymyksessä mies etsii vastausta kysymykseensä:

Kuinka kauas on kuljettava löytääkseen vastauksen kysymykseen: voiko ihmeitä tapahtua?

Maisema Pyreneiden vuoristoon Ranskan ja Espanjan rajalla Lastoursin kataarilinnoituksesta, edustalla Bugarach -vuori

Marjaanan missio

Kirjan miehestä poiketen minulla ei ollut kysymystä tällä matkallani.

Minulla oli pikemminkin mukanani missio, jonka olin saanut unessa. Tai pikemminkin unien sarjassa, jossa sitä oli avattu uni kerrallaan. Viimeisessä unessa kokonaisuus piirtyi yhteen ja näin, miten kaikkien vuosien etsintä ja näiden alueiden tutkinta liittyi yhteen. Ja siinä sain tuon mission, tehtävän. 

Unessa näin 11 kristallin asettuvan tiettyihin kohtiin kataarimaalla.

Tämä on niitä unia, joissa ihminen kuulee jonkin ”ison äänen”, jota hän ei välttämättä tunnista, sanovan hänelle jotakin selkeästi. Minulle tämä ääni sanoi:

Vie 11 kristallia näihin kohteisiin. 

Vuoristokappelin pyhien naisten pieni alttari Languedocissa

Tämän jälkeen unessa näin, miten minun tuli puhdistaa nuo kristallit ja ladata ne rakkauden ja rauhan energialla.

Tulin myös unessa tietoiseksi, että Jeesus valitsi aikoinaan Maria Magdaleenan apostolien apostoliksi, opettajien opettajaksi siksi, koska hänellä oli valtava kyky rakastaa. 

Meidän ei tarvitse olla täydellisiä, eikä meidän tarvitse olla itsemme parhaita versioita. Meidän on kuitenkin opittava hyväksymään itsemme, haavamme ja epätäydellinen luontomme. Sen jälkeen kykenemme antautumaan universaalille, pyyteettömälle, korkeimmalle rakkaudelle. Se on suuri voima. Ja integroituamme tuon rakkauden tietoisuuteemme voi syntyä sisäisen rauhan tila.

Tein työtä ”käskettyä”. En ole enää vuosiin vastustanut näitä viestejä ja niiden sanomaa (kantapään kautta oppineena!).

Enkä ole liiemmin kysellyt, miksi, mitä sitten ja mitä järkeä tässä on. Se on energian tuhlaamista.

Ja niin lähdin kesäkuussa reiluksi viikoksi lapsuuden aikaisen ystävättäreni kanssa kataarien maille, Languedociin.

Mukanani oli 11 kristallia, lapio ja kartta.

Carcassonnen kataarilinnoituksessa

Kataarien maa

Languedoc on kataarien maata, ”Le Pays de Cathars”. Ja keitä olivat nuo kataarit, joiden maille olin menossa kristallien kanssa ja joita Rooman kirkko vainosi aikoinaan?

Katarismi levisi Languedocin alueelle Etelä-Ranskaan 1000- ja 1100-luvuilla. Silloin tuo alue ei vielä kuulunut Ranskaan, vaan oli itsenäinen Toulousin kreivikunta. Ensimmäisen vuosituhannen vaihteessa Languedoc oli jatkuva taistelutanner nykyisessä Pohjois-Espanjassa sijaitsevan Aragonian kanssa. Sinne olikin rakennettu paljon linnoituksia vartioimaan tätä rajavyöhykettä. Kun kataareista tuli vainottuja, he pakenevat näihin valmiiksi rakennettuihin linnoihin. 

Kataari-sana tulee kreikankielisestä sanasta, katharós, joka tarkoittaa puhdistetut (tai puhtaat). Vihkimyksen eli consolamentumin ottaneita kataareja kutsuttiin perfekteiksi eli täydellisiksi. Ihmiset kutsuivat heitä myös bons hommes et femmes eli hyviksi miehiksi ja naisiksi, sillä heidän joukossaan oli myös naisia.

Kataareilla ei ollut omia kirkkoja ja seremoniat tapahtuivatkin joko ulkona luonnossa tai ihmisten kodeissa. Alttarina toimi siten tavallinen pöytä tai luonnossa kivi, jonka päälle levitettiin valkoinen liina. 

Magdaleenan luolassa Galamuksen rotkossa

Katarismin juuret ovat essealaisuudessa (vrt. Qumranin kääröt), manikealaisuudessa ja gnostilaisuudessa (vrt. Nag Hammadin kääröt). Languedocin alueella 1100- ja 1200-luvuilla ei puhuttu ranskaa, vaan ”langue d’ocia”, oksitanian kieltä. Tänäkin päivänä siellä näkee tienvarsissa kylttejä ranskan ja oksitanian kielellä.

Jeesusta, Mariaa ja Maria Magdaleenaa pidetään essealaisina. Viimeksi mainitun perintö on elänyt vahvana Etelä-Ranskan alueella jo kaksituhatta vuotta, Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta asti. Tuolloin monet kristityt ja Jeesuksen seuraajat joutuivat pakenemaan vainoja Palestiinasta.

Tämä Puivertin kataarilinnakkeen hevonen on tullut tutuksi monella matkallani (kuva: Merja Keskikylä)

Languedocin merkitys tänä päivänä

Languedocia voi pitää feminiinisen energian pyhättönä. Ranskan maantieteellisellä kartalla alue edustaa energia- eli sakrajärjestelmän näkökulmasta punaisen juurisakran ja oranssin sakraalisakran aluetta. Juurisakran perustehtävänä on yhdistää meidät fyysiseen maailmaan ja vahvistaa yhteyttämme äitimaahan. Se on elintärkeä perusta ja vitaalinen voima korkeammille sakroillemme toimien myös kollektiivisen alitajuntamme keskuksena.

Sakraalisakramme on onnellisuuden ja ilon energiakeskus. Tämä sakra liittyy kaikkiin niihin asioihin, unelmiin ja toiveisiin, jotka tuovat meille elämään iloa, nautintoa, luovuutta ja aitoa onnellisuutta.

Hiljaisuudessa pystymme löytämään aitoa onnellisuutta sisältämme.

Marian ruusukylässä Languedocissa

Sakraalisakra on alkuperäisten, suodattamattomien tunteidemme, seksuaalisen energian ja hedelmällisten voimiemme keskus. Se on myös Shaktin eli feminiinisen luomisvoimamme olinpaikka. Sakraalisakran toiminta vaikuttaa ratkaisevasti ihmissuhteisiimme, erityisesti eri sukupuolten välisiin suhteisiin. Kaikki siteet, joiden avulla hallitsemme ulkoista elämäämme, kuten arvovalta, toiset ihmiset ja raha, ovat sakraalisakran kautta yhteydessä energiakenttäämme ja fyysiseen kehoomme. 

Kirjoitin Sielunpeili -lehden Pyhät paikat -kolumnissani (Sielunpeili 3/2019) Notre Damen roolista sisäisten maskuliinisten ja feminiinisten energioiden tasapainottajana. Kirjoitin kolumnissa siitä, miten juuri tällä hetkellä

on tullut aika oppia ottamaan vastaan.

Pyhä feminiininen energia on vastaanottavaa. On tärkeää oppia käyttämään sitä sisäistä feminiinistä viisautta ja voimaa, joka meissä jokaisessa lepää. Tästä näkökulmasta myös esimerkiksi #metoo -kampanja voi saada uusia ulottuvuuksia ja näkökulmia.

Ruusujen ympäröimänä kataarien mailla (kuva: Merja Keskikylä)

Ja näistä syistä johtuen Languedocin merkitys korostuu kollektiivisesti juuri tänä päivänä.

Matkani Etelä-Ranskan pyhiin maisemiin oli myös matka ikiaikaisiin energioihin. Ne muistuttivat minua siitä, miksi olen syntynyt tänne ja siitä tehtävästä, jonka olen itselleni joskus luvannut suorittaa.

Jos pelkäämme omaa tarkoitustamme tai oman menneisyytemme kohtaamista, ajaudumme yhä kauemmas itsestämme, todellisesta olemuksestamme. 

Minun oli nyt tullut aika suorittaa tuo tehtävä, tehdä tuo fyysinen matka kataarienmaille ja henkinen matka itseeni.

Lämmin kiitos matkaseuralleni, lapsuuden ystävälleni Keskarille.

Ruusupuun symboliikkaa

Tämä blogi on julkaistu Sielunpeili -lehdessä nr 4/2019 Marjaanan Pyhät Paikat -kolumnissa.

Blogin pääkuva etusivulla:
Tältä tuntuu vapaus – Marjaana Queribusin kataarilinnakkeessa, kesäkuu 2019 (kuva: Merja Keskikylä)